Nina Olander-Villegas on valinnut hyödyllisen harrastuksen – yrittäjä kertoo miksi

Helsinkiläinen kampaajamestari Nina Olander-Villegas kiinnostui historiasta lukioaikoina.

Kotimaisten talouslehtien henkilöjutuissa liike-elämän ja yritysjohdon edustajista kerrotaan iän, koulutuksen, työuran ja perhesuhteiden lisäksi myös harrastukset. Liikunnan mainitsee moni, mutta kärkinimien kohdalla miehet kertovat usein harrastavansa historiaa. Yksi tunnetuimmista on merkittävää osakesalkkua kantava Björn Wahlroos.

Kun lukee Wahlroosin kirjoja kuten muun muassa viimeisintä Kuinkas tässä näin kävi? (Otava), tekijä avaa talousasioita lukijoille historian kautta. Finanssikonserni Sammossa vaikuttava Wahlroos tuntee syvällisesti historiaa, mikä on auttanut häntä myös menestymään. Vanhan päälle on helpompi lähteä kehittämään uutta, kun tuntee menneisyyden.

Liike-elämässä törmää ani harvoin naisjohtajiin, jotka kertovat harrastavansa historiaa. Kampaamoalalla pitkän uran tehnyt Nina Olander-Villegas on yksi heistä.

52 vuotta sitten perustetun Beauty Hair Sirpa Mansner -kampaamoketjun toimitusjohtaja kertoo saaneensa lukemisen mallin vanhemmiltaan. Sirpa Mansner on Olander-Villegasin eläkepäiviään viettävä äiti.

-Sekä äiti että isä ovat olleet kovia lukemaan. Minulla oli jo lapsena haave, että saisin oman kirjaston. Ja nyt minulla on sellainen. Kun ihmiset tulevat kotiini, he eivät voi uskoa silmiään. Minulla on kirjoja hulluuteen asti.

Historian lukeminen on ollut kampaajamestarille mieluinen harrastus, mutta kirjoista on saanut myös eväitä liiketoimintaan. Kampaamoala on trendiala, päinvastoin kuin historia. Yrittäjän mukaan on aina hyödyllistä tietää, miten tähän päivään ollaan tultu. Helsingin historia on Olander-Villegasin suosikki.

-Luin tässä yhtenä iltana Helsingin vanhoja karttoja koko illan. Tämä liittyy myös työhöni. Halusin tutkia näistä vanhoista kartoista, missä meidän liikkeemme sijaitsevat nyt. Miltä kadut ja talot ovat näyttäneet eri vuosikymmenillä ja missä tiet ovat tuolloin menneet, Olander-Villegas kertoo.

-Meillä on yhtä liikettä lukuunottamatta kaikki toimipisteet Kehä III:n sisäpuolella. Kun olemme etsimässä uutta liikepaikkaa Helsingissä ja mietimme olisiko se tuo vai tuo, kaupungin historian tunteminen auttaa asian tunnistamisessa. Mokia ei ole oikeastaan tapahtunut. Valinnat ovat osuneet nappiin.

Olander-Villegas toimii naisvaltaisella alalla, ja kampaamoissa suurin osa asiakkaista on naisia. Historiaa voi tarkastella myös tässä valossa.

-Olen lukenut paljon kampaamoalan historiaa. Tiedän, miten se on tässä maassa mennyt bisneksenä ja ihan teknisesti. Tiedot auttavat ihan tämän päivän asioissa. Ymmärrän, miten aiemmin on toimittu.

-Luen paljon myös naisten historiaa. Se liittyy alaamme. On mielenkiintoista lukea, millainen naisen asema on ollut eri vuosikymmeninä ja miten se on muuttunut. Kaari Utrion teokset ovat kiinnostavia. Kirjailija on perehtynyt myös tähän aiheeseen hyvin.

Nina Olander-Villagasilla on meneillään Suomi-kausi. Veljensä ja tyttärensä kanssa perheyhtiötä pyörittävä toimitusjohtaja valitsee mielellään suomalaisten kirjailijoiden teoksia. Kuva Esa Siltaloppi.

Oman toimialan historian tuntemisella voi välttyä myös pahimmilta karikoilta.

-Kun tuntee taustat, voi välttyä tekemästä sellaisia virheitä, joita on aikaisemmin tehty esimerkiksi koulutuksessa, mainonnassa, markkinoinnissa ja liikkeiden sijainnissa.

Laaja-alainen lukeminen auttaa toimitusjohtajaa myös henkilöjohtamisessa. Johtajan tehtäviin kuuluu saada toisten hommat sujumaan mutkattomasti.

-Lukeminen pitää elämäni tasapainossa. Olen rauhallisempi, kun pystyn välillä heittäytymään ihan toiseen. Silloin minulla pysyvät työ- ja vapaa-aika tasapainossa. Uskon, että olen parempi henkilöjohtaja, kun pystyn nollaamaan pääni kirjallisuudella.

-Kirjat auttavat minua myös jaksamaan. Teen paljon töitä ja ihan mielelläni, mutta olen mestari siinä, että pystyn heittäytymään hetkessä aivan toiseen asiaan. Kun tartun kirjaan, olen parin minuutin päässä kokonaan toisessa maailmassa. Näin työasiat eivät jää pyörimään päähän.

Historian tunteminen on yleissivistävää. Olander-Villegasin mukaan siitä voi ammentaa moneen asiaan.

-Historia on myös opettanut minua ymmärtämään, miksi tietyissä tilanteissa toimitaan niin kuin toimitaan. Asioilla on juuret. Ne juontavat aina jostain.

Kirjojen suurkuluttajalta tekee mieli kysyä hyviä lukuvinkkejä, mutta yrittäjä ohjaa tiedustelijan ammattilaisten palveltavaksi.

-En osaa suositella, koska ihmiset ovat niin erilaisia. En tiedä, mikä heitä puhuttelee.

-Ostan ruotsinkieliset kirjat Akateemisesta Kirjakaupasta, mutta muuten olen siirtynyt Suomalaisen Kirjakaupan asiakkaaksi. En tiedä, mikä on heillä muuttunut, mutta myyjät ovat oikeasti lukeneet ne kirjat. He ovat varmasti saaneet teoksiin jonkin hyvän koulutuksen, Olander-Villegas vinkkaa.

Historia kiinnostaa, koska se on aikaa, johon ei voi enää palata.

Kirjoittaja kynti syvällä historiassa lukioaikoina.

Sara Danius on poissa, mutta mistä meille suomalaisille oma toteemihahmo?

Sara Danius ilmoitti huhtikuussa 2018 jättävänsä Ruotsin akatemian sihteerin tehtävät, koska instituutiota lähellä olleeseen Jean-Claude Arnault’iin kohdistui vakavia häirintä- ja väkivaltasyytöksiä. Kuva Instagram kesäkuu 2018.

Ruotsin akatemiassa vaikuttanut Sara Danius menehtyi lokakuussa 57-vuotiaana syöpään. Lähes koko Ruotsi suri perheen ohella kirjallisuustieteen professorin poismenoa.

Kirjailija Sara Danius oli ensimmäinen nainen Ruotsin akatemian pysyvän sihteerin tehtävässä. Hän yhdisti ruotsalaisnaiset ja toimi keskinäisen solidaarisuuden keulakuvana. Ylväästi esiintynyt Danius oli tehty kovasta materiaalista.

Otavan marraskuussa julkaisema teos Yhdeksästoista jäsen kertoo paljastuksesta, joka mursi Ruotsin akatemian. Toimittaja Matilda Gustavsson kuljettaa lukijan kulttuurimaailman valtarakenteisiin koukuttavalla tavalla.

Danius tunnettiin kirjallisuuden asiantuntijuuden lisäksi myös näyttävistä iltapukuluomuksistaan. Juhla-asuja päästiin ihailemaan hänen yllään erityisesti Nobel-juhlallisuuksissa ja Elle-gaalassa. Danius osasi kantaa pukujaan. Hän ei kävellyt seinänvierusta pitkin hartiat lysyssä, eikä vaikuttanut pelkäävän mitään.

Sara Danius ei arkaillut esiintyä hätkähdyttävissä asuissa kuten Elle-gaalassa helmikuussa 2019. Kuva Instagram.
Sara Danius oli kirjailija Anna Wahlgrenin esikoinen. Wahlgren tunnetaan parhaiten vuonna 1983 ilmestyneestä Lapsikirjasta (Barnaboken), josta tuli kansainvälinen menestys. Suuri joukko naisia noudatti Daniuksen äidin ohjeita kirjaimellisesti. Kuva Instagram.

Mistä meille Suomeen oma Sara Danius? Heitä on erittäin vaikeaa löytää saati nimetä. Menestyksekkäät yritysjohtajat ovat varovaisia. Heidän on pidettävä kieli keskellä suuta. Erityisesti pörssiyhtiöissä, joiden toimintaa säätelee pörssilaki.

Tieteen parissa ei ole tällä hetkellä Daniuksen tapaista rohkeaa ja suurelle yleisölle ulospäin suuntautunutta naista.

Professori Leena Palotie oli aikanaan yksi maailman johtavista ihmisten geeneihin liittyvän tutkimuksen harjoittajista, mutta hän menehtyi syöpään samanikäisenä kuin Danius eli 57-vuotiaana vuonna 2010.

Akateemikko Palotie oli julkisuudessa paljon esillä työnsä puolesta, koska katsoi sen olevan velvollisuus hänen palkkansa maksaville veronmaksajille. Palotie oli myös näyttävän näköinen ja huoliteltu aina kampaustaan ja meikkiään myöten.

Kenet sitten istuttaisi suomalaisnaisille esikuvaksi yhteisen edun nimissä? Hyvä ehdokas on Helsingin Sanomien Lontoon-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä, joka palkittiin hiljattain Kansalliskustannuksen journalistipalkinnolla. HS:n artikkelin mukaan perusteluina kerrottiin, että Sipilällä on myös ollut ”sormi kansalaisten pulssilla ja rohkeus kertoa oma näkemys yhteiskunnan kehityksestä”. Tällä viitattiin erityisesti hänen HS:n Naisen kylkiluu -kolumneihinsa.

Sipilä on Daniuksen tapaan rohkea nainen. Toimittaja uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi arvostelulle.

Hän joutui viime kesänä helvetin kuoppaan kirjoitettuaan HS:ssa korkeakouluopiskelijoiden uupumuksesta ja siihen suhtautumisesta. Sipilä otti leuka pystyssä vastaan henkisiä iskuja myös Twitter-tilillään. Ärhäkässä mikroblogipalvelussa huomaa jo parin minuutin seuraamisen jälkeen menettäneensä uskon ihmisyyteen.

Laaja-alaisesti Britanniasta kirjoittava Annamari Sipilä on toiminut Helsingin Sanomien Lontoon-kirjeenvaihtajana vuodesta 2014 ja sitä ennen vuosina 2001–2006. Kuvakaappaus HS:sta 23.11.2019.

Miehillä on luontainen komentoketju omiensa joukossa, mutta he eivät lähtökohtaisesti katso ketään ylöspäin. Miehet eivät hurmaannu johtajista.

Suomalaiset naiset eivät kaipaa pillipiiparin tapaisia joukkoja perässään vetäviä leadereitä, vaan kaikenikäisiä rohkeita naisia hyviksi roolimalleiksi. Toimittaja Annamari Sipilä täyttää hyvin nämä saappaat.

Kirjoittaja arvostaa omalla työllä hankittua menestystä.

Onneksi Helsingin muotitarjonnassa on myös valonpilkkuja

Helsingin Luxbag-liikkeen valikoimiin kuuluu muun muassa espanjalaisen muotitalon Balenciagan tuotteita.

Keskustelu Stockmannin taloudellisesta pärjäämisestä on lähtenyt sivupolulle, mutta osin ansaitusti. Mediatilaa on hallinnut tavaratalon värikoodatut (vihreä, sininen, violetti ja musta) kanta-asiakaskassit. Niitä on jonotettu Helsingin keskustan kanta-asiakaspalvelussa tuntitolkulla. Nyt kangaskasseja voi noutaa myös tavaratalon ensimmäisen kerroksen neuvonnasta.

Halutut kierrätyspuuvillasta valmistetut (Intiassa) kantiskassit hakevat kuitenkin vielä käyttötarkoitustaan, sillä katukuvassa niitä ei ole näkynyt. Mihin lienee hävinneet.

Kassiasia on muodissa pieni, mutta tärkeä osa palvelukokemusta. Kirjoitin aiheesta jo viime elokuussa. Stockmannin olisi kannattanut antaa kaikille vaate- ja asusteostoksia tehneille asiakkaille paperikassi. Ostokokemuksen taika haihtuu, kun sen päätteeksi kysytään ”haluatko ostaa kassin”.

Stockmann ei ole ainoa, jonka suksi lipsuu. Helsingin Pohjoisesplanadin paraatipaikalla sijaitseva Fere on myynyt jo jonkin aikaa italialaisen luksusmerkin Pradan vaatteita ja asusteita naisille. Tuotteet on hyvin esillä ja valikoimaa löytyy, mutta palvelua saa yhtä myyjää lukuunottamatta vain englannin kielellä. Se on puute, koska arvokkaisiin tuotteisiin liittyy vahvoja tunteita. Moni kielitaitoinenkin suomalainen asiakas haluaa keskustella tuotteista suomeksi. Nyanssit eivät tule esiin vieraalla kielellä.

Fere-liikkeessä myydään muun muassa Pradan tuotteita.

Saman kadun varrella Pohjoisesplanadilla on toinen muotiliike, Luxbag, jossa palvellaan suomeksi. Henkilökunta (suomalaiset omistajat perheineen) tuntee tuotteet ja brändit läpikotaisin. Vaatteita, asusteita ja koruja saa rauhassa hypistellä ja ihailla henkilökunnan ystävällisellä opastuksella.

Luxbag-liikkeessä osataan yhdistää taitavalla tavalla myynti ja asiakaspalvelu.

Kämp Galleriaan viime vuoden marraskuussa avattu suomalaisen muodin parhaimmistoa tarjoava Garden on myös asiakaskadon kourissa. Kämp Gallerian omistaja on työeläkeyhtiö Ilmarinen. Sen muodin ja designin erikoisliikkeisiin kuulunut World of TRE -yrityksen toimitusjohtaja Tanja Sipilä on kertonut luopuvansa Gardenin myyntipisteestä vähäisen asiakasliikenteen takia. World of TRE:n sisustus-, muoti ja kosmetiikkatuotteita voi ostaa yhtiön Mikonkadun liikkeestä.

Gardenin virta kulkee myös toiseen suuntaan. Aleksanterinkadun liikkeeseen lapun luukulle laittanut My o My on siirtynyt Kämp Gallerian ensimmäiseen kerrokseen. Pienessä muotiliikkeessä on kotoinen tunnelma ja siellä saa henkilökohtaista palvelua. Liikkeen myyjä tuntee tuotteet ja niiden taustat. My o My on myös oiva paikka harkita vaatteiden ja tuotteiden ostoa. Siellä ei hengitetä niskaan.

Kämp Gallerian My o My edustaa tunnettuja muotibrändejä. Liikkeessä on myös kattava valikoima erilaisia huiveja syksyn ja talven viimoihin.

Helsingin keskustan vetovoimasta on syytä olla huolissaan, mistä Helsingin Sanomat julkaisi hiljattain yrittäjän kirjoittaman mielipidekirjoituksen.

Kaupunki tulee kärsimään turistikadosta, jos keskustassa ei ole kunnon ostopaikkoja. Muotiliikkeiden häviämisen taustalla on monia syitä kuten ilmastonmuutoksesta huolestuneet kuluttajat, mutta syyttävää sormea voi osoittaa myös liiketilojen omistajien suuntaan. Ne ovat usein excel-taulukoita tuijottavia pääomasijoittajia, joiden mielenkiinnon kohteena ovat tuotot. Niitä saa lisää muun muassa korottamalla liiketilojen korkeita vuokria entisestään.

Helsinkiläinen kirjoittaja toivoo, että keskustan liike-elämä kukoistaa.

Suomalaisille rentoutuminen luksushotellissa on ymmärrettävästi vaikeaa

Sandy Lane -hotellin uneliasta tunnelmaa Barbadoksella. Hotelli on ollut myös Tiger Woodsin suosiossa, sillä golflegendan häät ruotsalaisen Elin Nordegrenin kanssa järjestettiin tässä luksushotellissa vuonna 2004.

Tiesin heti, että olimme tulleet väärällä tavalla Oriental-hotelliin Bangkokissa. Olimme napanneet lennosta paikallisen niukin naukin liitoksissaan pysyvän taksin. Näin meitä kohti ryntäävien portieerien kauhistuneista ilmeistä, että luksushotellin pääoven eteen ei kurvata rupusella taksilla, vaan mieluinen autonkuljettajan kyydissä.

Orientalin henkilökunta oli myös huolissaan, missä meidän matkalaukkumme olivat. Olimme tulleet hotelliin yhdeksi yöksi vain pukupussien kanssa tietoisina siitä, että vierailta edellytettiin tyylikkäitä vaatteita hotellin tiloissa.

Ensimmäinen kokemus luksushotellista oli mieleenpainuva, koska ympärillä hääräili koko ajan ventovieraita ihmisiä. Edes hissiä ei ehtinyt tilata ennen kuin joku säntäsi paikalle painamaan nappia. Muistan, miten vaikeaa minulla oli alkuun rentoutua edes hotellihuoneen rauhassa. En pystynyt matkasta väsyneenä rojahtamaan sohvalle, vaan istuin selkä suorassa aivan sen reunalla.

Kirjoittaja ei koskaan istu varjossa, vaan hakeutuu aurinkoon aina, kun se on mahdollista.

Suomalaisille voi olla vaikeaa rentoutua luksushotellissa, koska emme ole tottuneet korkeatasoiseen palveluun. Henkilökunnan palkkaaminen on Suomessa kallista, mikä heijastuu joka puolelle salakavalasti pesiytyneenä itsepalvelukulttuurina. Olemme tottuneet keräämään itse astiat pöydästä ruokailun jälkeen.

Suomessa hotelleissa, kahviloissa ja ravintoloissa on liian vähän henkilökuntaa. Vähäisen palvelun taustalla on myös erityisesti hotelli- ja ravintola-alalla käytetty vuokratyövoima. On ymmärrettävää, että satunnaisia keikkoja tekevät työntekijät eivät ole niin sitoutuneita ja valmiita joustamaan kuin vakituiset työntekijät.

Maailmalla luksushotellit eivät ole samasta puusta veistettyjä. Karibialla ylelliset all-inclusive-resortit voivat poiketa tyystin toistaan. Yhteistä niille on korkeatasoinen palvelu, mutta toisessa hotellissa voi olla rento tunnelma ja toisessa näkyy elämäänsä kyllästyneitä hotellin vieraita, jotka tympääntyneinä pyörittelevät haarukalla ruokaa lautasellaan kristallikruunujen alla.

Arvostetussa luksushotellissa Le Negrescossa rentoutuminen on helppoa myös vähään tyytyväiselle turistille. Palvelu hoituu sujuvasti ja nopeasti, mutta hienotunteisesti. Vieraille ei olla koko ajan myymässä hotellin kanta-asiakasohjelmia eikä mitään muutakaan.

Negrescossa hotellin kouliintunut ja ammattitaitoinen henkilökunta skannaa vieraita jatkuvasti, mutta ilman minkäänlaista häiriötä. He tunnistavat kuin ihmeen kaupalla aulaan saapuvat vieraat. Henkilökunta tietää ja tunnistaa, ketkä ovat hotellin asukkaita ja siihen ei tarvita minkkiturkkia tai mitään muutakaan kliseistä tunnusmerkkiä.

Le Negresco on maailmalla harvinaisuus. Se oli vuosikymmeniä lapsettoman ranskalaispariskunnan yksityisomistuksessa, mutta heidän molempien menehdyttyä muutamia vuosia sitten luksushotellia pyörittää nykyisin sen pitkiä perinteitä vaaliva säätiö.

Nizzassa sijaitseva Negresco on myös taidegalleria. Omistajat ovat hankkineet hotelliin yli 6 000 arvokasta taideteosta, jotka ovat myös vieraiden ihailtavina.

Ilma ei ole kuitenkaan tunkkainen euroista ja dollareista. Taideaarteet pysyvät hotellissa paikoillaan ja varkaiden ulottumattomissa huomaamattoman vartioinnin tuloksena. Hotellin vieraiden annetaan olla rauhassa ja nauttia häiriöttä kokonaisvaltaisesta elämyksestä.

Le Negrescon henkilökunta koostuu ranskalaisista työntekijöistä, jotka tuntevat hotellin tyylin ja tavat perinpohjaisesti.

Suomalaiset ovat löytäneet luksushotellit myös Dubaista ja Abu Dhabista. Arabiemiraateissa pääsee ihailemaan hotellien wow-arkkitehtuuria ja nauttimaan korkeatasoisesta palvelusta.

Sen merkitystä kuitenkin nakertaa tietoisuus siitä, että hotelleiden koko palveluhenkilökunta on sinne muualta lennätettyä väkeä. Paikalliset asukkaat (lähinnä miehet) kurvaavat näihin hotelleihin hienoilla autoillaan lähinnä seurustelemaan toistensa kanssa ja näpräilemään puhelimiaan sekä nauttimaan ohessa teetä, kahvia ja pieniä leivoksia.

Jos lompakko ei taivu Abu Dhabin Emirates Palacen hintoihin, luksushotellin saloihin pääsee tutustumaan maksullisella opastetulla kierroksella.
Dubain luksushotelleissa pääsee näkemään ja kokemaan ihmeellisyyksiä kuten muun muassa Park Hyatt -hotellin yhteydessä olevan Dubai Creek Golfin klubirakennuksen.
Moskovan Metropol-hotellin aamiaista ei kannata jättää väliin ainakaan säästösyistä.
Ylellisen Metropolin aamiaistarjoilua siivittää myös harpun soitto.

Kauan aikaa sitten tutuksi tullut Bangkokin Hotel Oriental on nykyään osa kansainvälistä luksushotelliketjua Mandarin Orientalia. Palkittu hotelliketju on valjastanut markkinointikampanjaansa eturivin näyttelijöitä kuten muun muassa Oscar-palkitut Rami Malekin, Helen Mirrenin ja Christoph Waltzin sekä Golden Globe -palkitun Isabelle Huppertin.

Näyttelijät sirottelevat tunnetuilla kasvoillaan Hollywoodin tähtipölyä palvelustaan kuuluisan hotelliketjun ylle. Jos vaikka vierailijat pääsisivät näkemään heistä vilauksen paikan päällä.

Luksushotellissa asumista pitää harjoitella. Se on eskapismia ja tietynlainen näytelmä, jossa vierailla on myös merkittävä rooli tässä yhteispelissä.

Kirjoittaja on jo oppinut heittäytymään luksushotellin tarjoamaan palvelukokemukseen.

Tärkein syy lomailla Ranskassa

Nizzan rantakuppiloissa voi aterioida ja siemailla juomia pitkälle marraskuullekin, jos ilmat sallivat.

Yhdysvalloissa on helppoa olla turisti. Talousmahdissa asiat rullaavat ja kaikki hoituu, koska kilpailu kovaa. Pitkä miinus tulee kuitenkin ruokailusta.

Amerikkalaisravintoloissa ei saa olla rauhassa. Kun on nielaissut viimeisen palan, tarjoilija singahtaa viereesi kopauttelemaan kantapäitään ja kysymään, mitä seuraavaksi tilataan. Asiakkaita arvotetaan dollareiden määrän perusteella.

Ranskassa ravintoloissa on helppo rentoutua. Tarjoilijat (pääosin miehiä) ovat ammattitaitoisia ja ylpeitä työstään. Asiakkaita ei ahdistella, eikä heille myydä koko ajan väkisin jotain.

Jos ranskalaisravintolassa joku seurue syö ostereita ja tekee tuhannen euron päivällislaskun, viereisessä pöydässä saa istua ihan rauhassa juoman tai pienen aterian äärellä. Kaikkia kohdellaan samoin ja kaikki asiakkaat saavat yhtä hyvää (joskus ehkä tylyäkin) palvelua.

Ruoka on ranskalaisille pyhä asia. Sitä syödään hitaasti ja nauttien. Kunnon ateria sisältää alkuruuan, pääruuan ja jälkiruuan. Kyytipoikana toimivat vesi ja viini. Jos syö näin kuten paikalliset tekevät, Ranskan lomamatkalla laihtuu vielä mukavasti.

Saint Tropezin kuuluisan Senequier-kahvilan juomien ja aterioiden hintoihin on leivottu sisään kuppilan hulppeat näkymät.

Myös viinien ystäville Ranska on mekka. Se on luontainen osa ateriaa. Valinnanvaraa löytyy ja hyvin usein kohtuuhintaan. Paikan päällä viinit maistuvat hyvältä, koska ranskalaistuottajat pitävät itsellään kaikkein parhaimmat juomat. Ranskassa pääsee nauttimaan erityisesti korkeatasoisista roseviineistä, jotka eivät ikinä päädy Alkon hyllyille.

Yhdysvalloissa ravintoloiden tuottoajattelu tuntuu asiakkaiden nahoissa. Aterian jälkeen ruokapöytään ei saa jäädä juttelemaan viinin jämät lasissa. Kun lautanen on tyhjentynyt, sinulta tullaan välittömästi kysymään lisätilausta.

Tilanne on sama hotellin baarissa. Parin minuutin välein käydään kysymässä, ”onko kaikki hyvin, haluatteko tilata jotain”. Jos tarjoilijoilta pyytää hetkeksi rauhaa (privacy), vastaus on ”tänne on muitakin tulossa”, mikä on piinaavaa.

Ravintoloissa asiakkaille suodaan rauhallinen ja kiireetön ruokailuhetki kuten Nizzan Promenade des Anglais -rantakadulla.

Ranskassa on vanha historia ja pitkät perinteet ruoka- ja ravintolakulttuurissa. Niitä vaalitaan tarkasti, mikä on turisteillekin hienoa. Palvelua saa, mikä loistaa Suomessa poissaolollaan monin paikoin. Meillä ruokapaikat ovat ajautuneet itsepalveluun aina astioiden raivaamisesta lähtien.

Ranskasta pitäisi kopioida Suomeen asiakkaita arvostava palvelukulttuuri ja myös pienet annoskoot. Ranskassa ylipainoinen vastaantuleva ihminen on lähes poikkeuksetta turisti.

Kirjoittaja syö elääkseen.