Kuvituskuva Kaapelitehtaalta Helsingistä. Yhtiö antaa toisinaan vuokralaisilleen kuvausluvan tilaan.

Pitkän linjan päätoimittaja Petri Hakala kertoo Journalisti-lehden helmikuun numerossa (2/2021) siirtymisestään viestintätoimiston pomoksi. Muun muassa Iltalehden päätoimittajana toiminut Hakala sanoo haastattelussa, että yritysjohdon kannattaa miettiä tarkasti viesti, jonka haluaa julkisuuteen tuoda. Hakalan neuvo on yleismaailmallinen. Julkaistavia kuviakin on syytä harkita huolellisesti.

Gigantin toimitusjohtaksi siirtynyt Laura Tarkka nähtiin marraskuussa Kauppalehti Option kannessa Eero Aarnion suunnittelemassa pallotuolissa ilman kenkiä. Marraskuussa Iltalehden vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi esiintyi Journalisti-lehden tekemässä jutussa saappaat pöydällä.

Sama linja on jatkunut. Journalisti-lehti julkaisi helmikuussa jutun MTV:n politiikan toimittajasta Antonia Bergistä. Lehden Fokus-palstalla esitellään ihmisiä työssään tai työpaikallaan. Juttuun kuuluu aina kokosivun valokuva ja lyhyt teksti. Toimittaja Berg istuu lehden printtiversiossa eduskunnan Pater noster -hissin lattialla. Verkossa Bergistä julkaistiin toisenlainen kuva.

MTV:n politiikan toimittaja Antonia Berg Journalisti-lehden numerossa 2/2021. Kuva: Hanne Salonen

Journalisti-lehti kommentoi pyynnöstä printtiversion kuvavalintaa. Lehti kertoo tilanneensa kokosivun kuvan, jossa Antonia Berg on työpaikallaan eduskuntatalossa. Koronan takia kuvaaja oli poikkeuksellisesti eduskunnan omaa henkilökuntaa. Journalistin mukaan kuvaaja ja Berg yhdessä päättivät, missäpäin taloa kuvaavat. Lehti sai kaksi kuvaa, joista toinen laitettiin printtiin ja toinen verkkoon.

Tällaisten kuvien jälkeen naisten ei itse pidä syyllistää ketään siitä, että heitä esineellistetään eikä puhua samaan aikaan metoosta.

Kun katsoo uutismedioiden kuvavirtaa yhteiskunnan vaikuttajista, miehet seisovat kuvissa. Useimmiten puku tai pikkutakki päällä portaiden kaiteeseen nojaten. Miehet eivät esiinny kuvissa, vaan näyttävät siltä, että ”ota nyt äkkiä se kuva, niin pääsen takaisin hommin”. Yrityselämän ykkösketjuun kuuluvia miehiä ei nähdä lehtikuvissa paljain jaloin tai kengät/saappaat pöydällä. He eivät myöskään hiisku harrastuksistaan suojellaakseen paitsi yksityisyyttään, myös edustamansa yrityksen mainetta.

Kirjoittaja onnistuu kuvissa harvoin, jos silloinkaan.

Julkaissut piasinstinct

| Journalist | Business | CX | Style | Art |

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: