Kiinteistömaailman yrityksissä asuntojen yleisesittelyt ovat käynnistymässä uudelleen kesäkuun alusta.

Asuntokauppa pysähtyi maaliskuussa. Korona pakotti kiinteistönvälittäjät keksimään uusia ratkaisuja selviytyäkseen haastavasta tilanteesta.

Kiinteistönvälittäjät huolestuivat liiketoiminnastaan, koska suurin osa asiakkaista tulee edelleen asuntojen yleisnäytöiltä. Kuormitusta lisäsi myös uusien apuvälineiden käyttöönotto pika-aikataululla. Yksityisnäyttöjen ohella huoneistoja esiteltiin virtuaalisesti verkossa.

-Olemme tehneet asuntokauppoja digitaalisesti jo pitkään, mutta korona ajoi minut myös it-hommiin. Hankin muun muassa välittäjiemme puhelimiin gimbal-vakaajat laadukkaan videokuvan tuottamiseen asuntonäytöiltä. Niiden käyttöä piti opetella ja neuvoa myös kollegoita, Etelä-Haagan Kiinteistömaailman yrittäjä Seija Lammi kertoo.

Alan yrityksissä myös työroolit kääntyivät päälaelleen. Kiinteistönvälittäjät siirtyivät etätöihin, ja putiikin ykkösestä tuli omien tehtäviensä ohella toimiston päivystäjä. Kaikkien piti sopeutua yllättävään muutokseen.

-Asunnot tulevat yleensä välittäjillemme myyntiin, mutta yhtäkkiä käsissäni oli samanaikaisesti monta uutta kohdetta, jotka piti kaikki laittaa nopeasti myyntiin, toimitusjohtaja Lammi sanoo.

Kiinteistömaailman myymälän näyteikkuna Kauppalantiellä Helsingissä.

Etelä-Haagassa ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä videokuvaamiseen alkeista. Lammi palkittiin vuoden alussa Kiinteistömaailma-ketjun huippuyrittäjänä palvelulupauksestaan, jossa kaikista heille myyntiin tulevista kohteista tehdään videoesittely.

Korona pakotti kiinteistönvälittäjille uusia toimintatapoja. Myös arjen rutiinien muuttuminen tuotti päänvaivaa.

-Olin puolentoista kuukauden ajan ainoa työntekijä myymälässämme. Pidin kiinni siitä, että myymälämme on auki joka arkipäivä yhdeksästä viiteen. En ole kehuttava ruuanlaittaja, ja kaikki lähiravintolat olivat kiinni. Syödä kuitenkin pitää joka päivä, mutta en halunnut jättää myymälää tyhjilleen. Onneksi Haagan torilla kävi päivittäin Amican kotiruoka-auto, josta sai nopeasti ostettua valmiin lounaan, Lammi kertoo.

”Jos haluat rikastua, auta ihmisiä heidän vaikeuksissaan.” -kiinalainen sananlasku

Kirjoittaja ei ole tekniikan kanssa naimisissa.

Julkaissut piasinstinct

| Journalist | Business | CX | Style | Art |

%d bloggaajaa tykkää tästä: