Golf Talman Master-kentän aloituslyöntipaikka huhtikuussa.

Kausi käynnistyi huhtikuussa myös Golf Talmassa Sipoossa, mutta tiukennetuilla säännöillä. Koronaepidemian hillitsemiseksi samassa lähdössä on saanut olla vain kaksi pelaajaa. Kierros on pitänyt pelata omilla kärryillä tai kantobägin kanssa.

Lähtöajat ovat olleet kortilla ainakin Talmassa, jossa on kaksi 18-reikäistä kenttää ja Par 3 -kenttä. Pelioikeuden haltijat ovat roikkuneet yötä myöten verkossa klikatakseen lähtöaikoja. Suosituimmat ajat ovat menneet muutamassa minuutissa. Nopeasta nettiyhteydestä on ollut hyötyä niukkuuden markkinoilla.

Samassa lähdössä on saanut toistaiseksi olla vain kaksi pelaajaa.

Uudet tilapäissäännöt eivät vaikuta itse pelaamiseen, mutta kaikkeen muuhun kyllä. Golfaaminen pareittain kentällä, jonka klubi, pukuhuoneet ja suurin osa kenttävessoista ovat kiinni, vaatii sopeutumista.

Useita tunteja kestävän kierroksen jälkeen ei ole voinut istahtaa huokaisemaan juoman tai ruuan äärelle. Eikä se aja samaa asiaa, että pelin puolivälin krouvissa siemaillaan juomia suoraan tölkin suusta seisaallaan tai tyhjän terassin kaiteeseen nojaten. Suurin puute on kuitenkin lajin sosiaalisen luonteen uupuminen. Kaksistaan ei ole niin mukava pelata kuin hyvässä porukassa.

Golffarit ovat pääosin sosiaalisesti taitavaa porukkaa, ja juttu luistaa. Kierroksen aikana pääsee keskustelemaan erilaisten ihmisten kanssa, eikä suinkaan vain golfista. Ajatuksia vaihdetaan paikoin kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Ja kierroksen 19. reikä on myös golfiin kuuluva tärkeä riitti, jossa voidaan jatkaa jälkipelejä ja selitellä tuloksia parhain päin.

Kuvan vasemmassa reunassa Golf Talman Laakso-kentän 15. väylä (Par 3).
Maisemakuvaa Talmasta.

Suomen Golfliitto muutti linjaustaan huhtikuun puolen välin jälkeen sallimalla kolmen tai neljän hengen ryhmät, jos pelaajat näin haluavat. Myös lainakärryjä voi halutessaan käyttää.

Liiton mukaan golfkentät ja pelaajat ovat toimineet poikkeustilan aikana pääosin erittäin vastuullisesti. Nyt kun vielä ravintolat aukeaisivat golfklubeillakin niin, että paikan antimia voisi nauttia oikeista astioista ja kunnon aterimilla.

Talman golfkenttien tuloskortit on pidetty käsien ulottumattomissa varotoimenpiteenä. Kuva Laakso-kentän kakkosväylältä.

*

”On järjetöntä jakaa ihmiset hyviin tai pahoihin. Ihmiset ovat joko hauskoja tai ikäviä.” -Oscar Wilde

Kirjoittaja on innokas, mutta lahjaton golffari.

Julkaissut piasinstinct

| Journalist | Business | CX | Style | Art |

%d bloggaajaa tykkää tästä: