Salma Hayek julkaisi tammikuun lopussa Instagram-tilillään itsestään takavuosien kuvan toimiessaan tuolloin Camparin kampanjan keulakuvana.
Yhdysvalloissa Harvey Weinstein, 67, saattaa viettää loppuelämänsä vankilassa. Kymmenet näyttelijät syyttävät tuottajamogulia seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta. Hollywoodin mahtimiehen ura päättyi lokakuussa 2017, kun maailmanlaajuinen #metoo-kampanja käynnistyi.
Lukuisia menestyselokuvia tuottanut Weinstein joutuu vastaamaan seksuaalirikoksistaan. Toivottavasti uhreiksi joutuneet naiset saavat oikeutta kokemilleen vääryyksille. Näyttelijät ovat olleet rohkeita tuodessaan julkisesti esiin nöyryyttävät ja ahdistavat kokemuksensa.
Yksi Weinsteinia seksuaalisesta ahdistelusta ja uhkailusta syyttävä näyttelijä on Meksikosta kotoisin oleva Salma Hayek, 53. Hän kertoi joulukuussa 2017 The New York Times -lehdessä olevansa myös Weinsteinin uhri työskennellessään tuottajan kanssa Frida-elokuvassa (2002). Hayek sai taiteilija Frida Kahlon elämästä kertovasta elokuvasta Oscar-ehdokkuuden parhaana naispääosan esittäjänä.
Salma Hayek julkaisi tammikuussa Instagram-tilillään kuvan, jossa tämä ”haaveilee pääsevänsä ottamaan rintaliivinsä pois, vaikka ei ole vielä ilta”.
Meksikolaistähti on ollut naimisissa vuodesta 2009 lähtien ranskalaisen miljardöörin Francois-Henri Pinaultin, 57, kanssa. Liikemies Pinault on hallituksen puheenjohtaja perheyhtiössään Keringissä, joka edustaa useita luksusmerkkejä kuten muun muassa Guccia, Saint Laurentia, Bottega Venetaa ja Balenciagaa.
Yhtenä kaikkien aikojen menestyksekkäimpinä latinalaisamerikkalaisena näyttelijänä pidetty Salma Hayek on ollut vakavan seksuaalisen häirinnän uhri.
Naisilla on oikeus käyttää päällään minkälaisia vaatteita he haluavat, myös paljastavia. Vartaloaan ja muotojaan julkisuudessa ja somessa esiin tuovan Hayekin täytyy aikuisena naisena ymmärtää, että hänen käyttäytyminen voidaan kokea lupauksena lähempään tuttavuuteen.
Kirjoittajan mielestä Weinsteinin tuottama Englantilainen potilas -elokuva (1996) on mestariteos.
Osakesijoittamisen asiantuntijan Marja-Leena Haapasen mukaan myös naisten velvollisuuksiin kuuluu perehtyä rahatalouteen. Kaikkien on itse kannettava vastuu, kun elämässä tapahtuu jotain dramaattista.
Suomen tunnetuimpiin yksityissijoittajiin kuuluva Seppo Saario havahtui taloudelliseen riippumattomuuteen maatessaan sairaalavuoteella. Konkarisijoittaja muistelee tiukkaa paikkaa Helsingin Sanomien haastattelussa, jossa hän kertoo ymmärtäneensä sairauskohtauksensa jälkeen luopua kiireestä. Saario päätti ansaita osakkeilla niin paljon rahaa, että pystyy itse päättämään aikatauluistaan ja tekemisistään – elämästään.
Sijoitusasiantuntija Marja-Leena Haapanen ryhtyi sijoittamaan yli 30 vuotta sitten. Alku ei ollut dramaattinen kuten Saariolla, mutta heti tuli takkiin.
-Sain ylimääräistä rahaa ja päätin sijoittaa ne johonkin rahastoon. Menetin nopeasti euroissa laskettuna useita tuhansia. Päätin tuolloin, että perehdyn itse sijoittamiseen. Kukaan muu ei saa tärvätä minun rahojani, Haapanen kertoo.
Haapanen aloitti sijoittamisen ilman tukea. Aviomies ei ollut lainkaan kiinnostunut asiasta ja omalla työpaikallakin oli vain yksi mies, jonka kanssa pystyi keskustella sijoittamisesta, mutta molemmat olivat kiireisiä työtehtävissään.
Haapanen huomasi 1990-luvulla, että pörssiyhtiöiden yhtiökokouksissa naiset tulivat paikan päälle lähinnä aviomiestensä seurana. Myös kyläilyissä miehet vetäytyivät kahvin jälkeen keskustelemaan keskenään muun muassa taloudesta. Naiset vetäytyivät myös omiin porukoihinsa, mutta lähinnä rupattelemaan kotitalouteen ja perheeseen liittyvistä asioista. Sijoittamisesta innostuneella Haapasella oli suuri tarve pöyhiä ajatuksiaan: Miten saada raha poikimaan?
-Minulle syttyi kova intohimo sijoittamiseen. Myöhemmin halusin lähteä kertomaan asiasta. Päässäni oli syttynyt jonkinlainen kansankynttilä: Naisten täytyy tietää sijoittamisesta.
Haapanen pääsi kärryille sijoittamiseen ja toteutti kolme vuotta sitten pitkäaikaisen haaveensa ja perusti Naisten Oman Pörssiklubin.
-Halusin, että naiset kiinnostuvat rahasta. Heidän täytyy olla kiinnostuneita. Rahatalous on naisten omalla vastuulla, jos elämässä sattuu jotain dramaattista. Itseään ei voi ripustaa puolison varaan. Hän voi yhtäkkiä ilmoittaa lähtevänsä toisen matkaan tai lähteä taivaaseen, sijoitusasiantuntija varoittaa.
Deutsche Bank kutsui tammikuussa Naisten Oman Pörssiklubin jäseniä sijoituslounaalle Hotelli Kämpiin. DB:n vietnamilaissyntyinen sijoitusjohtaja Tuan Huynh esitteli vieraille vuoden 2020 kansainvälisiä talousnäkymiä.
Yhdysvalloissa ei pelätä menestymistä, mutta Suomessa on paikoin vaikeaa puhua rahasta suoraan. Moni pelkää leimautuvansa rahan ahneeksi. Sijoitusasiantuntijan mielestä se on tarpeetonta kainostelua.
-Raha ei ole paha asia. Raha on paha juttu vain silloin, kun sitä ei ole. Raha ei ole arvo itsessään, mutta se helpottaa elämää, Haapanen sanoo.
Naisten Oman Pörssiklubin perustanut Marja-Leena Haapanen on yksi tuoreen Korkojen kera -teoksen (Basam Books) kirjoittajista.
Sijoittaminen on kiehtova maailma, mutta se herättää myös epäluuloa. Marja-Leena Haapasen äiti ei yhtään ymmärtänyt aikuisen tyttärensä rahamaailman touhuja.
-Kun aloin sijoittamaan, vanhempani olivat hyvin pelokkaita. Äitini sanoi, että ”se on jotain kauheaa kasinopelaamista”. Lähdin aina ahdistuneena pois vanhempieni luota. Äitini tartutti minuun pelkoa, mutta luotin itseeni. Sanoin heille, että tiedän mitä teen. Tästä tulee hyvä juttu, Haapanen muistelee.
-Sijoittaminen on rehellistä hommaa. Se ei ole pois kenenkään toisen selkänahasta. Sijoitan omia rahojani yritykseen, ja saan siitä vastineeksi osinkotuloja ja pääomatuloja, kun myyn osakkeet.
Sijoittaminen koetaan työlääksi ja asia torjutaan, koska siihen joutuu perehtymään. Se on kuitenkin Haapasen mukaan tavallisten ihmisten juttu, ei vain joidenkin viisaiden asia.
Jos osaa hoitaa omia raha-asioitaan, silloin oppii myös sijoittamaan. Asiasta puhuminen herättää kanssaihmisissä myös arvostusta. Ihmiset huomaavat, että asiaan on paneuduttu.
-Ihmiset huomaavat, että ”tuolla on muutakin päässään kuin huulipunaa”, Haapanen veistelee.
Marja-Leena Haapanen kertoo, että hänen elämänsä olisi huomattavasti ikävämpää ilman pääomatuloja. Rahan avulla voi esimerkiksi tehdä hyväntekeväisyyttä tai palkita itseään hyvällä ruualla ja juomalla.
Miksi sijoittaminen kannattaa? Asiantuntijalla on kolme pointtia.
1. ”Raha helpottaa elämää, kun ei tarvitse miettiä, miten saada ne riittämään.”
2. ”Raha tuo mielenrauhaa.”
3. ”Taloudellisesti turvatut eläkevuodet. Se on puppua, että eläkkeellä ei muka tarvita niin paljon rahaa. Sitä voi sairastua tai menettää puolisonsa. Silloin joutuu maksamaan itse kaikki laskut, Haapanen muistuttaa.”
Kirjoittaja on kuulunut Postipankin kultapossukerhoon.
Kirjoittaja harjoittelee onnetonta alkeisranskaansa lukemalla muotilehtien otsikoita ja kuvatekstejä. Kuva Instagram.
Oli aika, jolloin kampaajalle varattiin aika torstaiksi. Hiukset haluttiin kuosiin juuri tuolloin, koska edelleenkin useat suomalaiset aikakauslehdet ilmestyvät torstaina. Kuten kaikkialla muuallakin talouselämässä, tämä vanha käytäntö on muuttunut täysin.
Digitaalisuus on työntänyt lonkeronsa myös käsityöammatteja harjoittavien tontille. Hiusten laittoa ja leikkuuta ei voi ulkoistaa tai siirtää Kiinaan, mutta kampaamoissa asiakkaat eivät enää selaile aikakauslehtiä niin paljon kuin aikaisemmin. Nuoret asiakkaat eivät lue lehtiä, vaan ovat pääosin puhelimiensa lumoissa. Myös vanhemmat asiakkaat ovat koukussa niihin, eivätkä halua tai malta keskittyä aikakauslehtien pitkiin artikkeleihin.
Yhteiskunnassa on käynnissä suuria muutoksia, jotka ravistelevat kuluttajakäyttäytymistä merkittävästi. Kaikkea ei ole vielä läheskään nähty.
Kampaamot voisivat olla itse laittamassa bensaa liekkeihin ja vauhdittaa oma-aloitteisesti muutosta, joka on vääjäämätöntä kaikilla aloilla.
Yrittäjät voisivat samantien lakkauttaa suurimman osan lehtitilauksiaan. Muutamat suosikkilehdet voisi pitää tiskin alla varmuuden vuoksi, jotta kaikki asiakassuhteet eivät romuttuisi. Ihminen ei ole kovin halukas muutoksiin ja usein vasta pakon edessä.
Kampaamo- ja parturialan yrittäjät voisivat keskittyä tärkeimpiin asioihin, kun lehti- ja paperinkierrätys-, ja tilausmaksurumba jäisivät pois. Aikakauslehdet vanhenevat muutenkin käsiin hyvin nopeasti.
Oscar-palkittu Penelope Cruz ranskalaisen Madame Figaro -lehden kannessa. Kuva näyttelijän Instagram-tililtä.
Mitä sitten lehtien tilalle? Jotain mielenkiintoista tekemistä tarvitaan, jotta hiuksia minttiin laittava ammattilainen saa tehdä työtään rauhassa ja asiakkaalla on mahdollisuus vetäytyä hetkeksi omaan rauhaan. On olemassa yksi muotiin, tyyliin ja sisustamiseen keskittyvä verkkojulkaisu, joka sopii hyvin myös levottomille poukkoilijoille. Se on Collagerie.
Collagerie on tekijöiden mukaan oikotie tyyliin. He kuratoivat seuraajilleen valmiita kattauksia ja ehdotuksia muotiin, sisustukseen, kauneuteen ja lifestyleen.
Verkkojulkaisun toimittajina ja tuottajina työskentelevät Lucinda Chambers ja Serena Hood perkaavat ylettömästä tarjonnasta parhaimmat palat kiinnostavalla ja houkuttelevalla tavalla. Ja ainakin toistaiseksi vielä veloituksetta.
Kampaamoissa voitaisiin myös tehdä digiloikka ja hankkia asiakkaiden käyttöön muutamia iPadeja. Jotta asiakkaat taputtaisivat uusille tuulille, kampaamoyrittäjien on haettava niihin valmiiksi kiinnostavia verkkojulkaisuja oma asiakaskuntansa huomioiden.
Kirjoittaja suosittelee, että aikakauslehtitilauksista säästyvät rahat, päätelaitehankintojen jälkeen, käytettäisiin henkilökunnan virkistäytymiseen tai koulutukseen.
Hallituksen johtoviisikko. Kuva on julkaistu ministereiden Instagram-tileillä.
Useissa uutismedioissa kuten Uudessa Suomessa on kerrottu, että Sanna Marinin (sd) hallituksella on 82 poliittista avustajaa. Veronmaksajat olettavat, että he ovat kädet savessa tekemässä oikeita töitä.
Hallituksen kärkiviisikon sisäministeri Maria Ohisalo (vihr), opetusministeri Li Andersson (vas) ja valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk) ovat olleet erityisen aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Ministerit ovat jakaneet myös vapaa-ajan kuvia Instagram-tarinoissaan liukuhihnalta.
Oikeusministeri Li Anderssonin mukaan toimittaja Matilda Gustavssonin Ruotsin kulttuurieliitin #metoo-skandaalista kertova kirja on sikahyvä.
Myös kokenut ministeri Anna-Maja Henriksson (r), 56, on lähtenyt mukaan samaan kelkkaan. Henriksson on julkaissut kuviaan milloin hiihtolenkiltä ja milloin koiraa ulkoiluttaessa. Toivottavasti oikeusministeri ei jakaa kuviaan ja videoitaan vain sen takia, että ”näin nyt vain kuuluu tehdä”.
Ministerit ovat ajan hengessä eläviä ihmisiä kuten muutkin kansalaiset, mutta virka edellyttää arvokasta käyttäytymistä. Oikeusministeri Henriksson on julkaissut vuoden alusta alkaen Instagramissa niin paljon kuvamateriaalia, että on täysin selvää, ettei 56-vuotias ministeri hoida sometustaan itse. Rumbaa pyörittää hänen avustajansa.
Henriksson on lähes 20 vuotta vanhempi kuin muut hallituksen johtoviisikon ministerit. Toivottavasti kokenut oikeusministeri ei taannu porukassa, sillä joissain yhteiskuvissa hän näyttää siltä kuin olisi joutunut väärään paikkaan. Vaasan vaalipiiriä edustava pietarsaarelainen kansanedustaja ja RKP:n puheenjohtaja on tähän asti hoitanut luottamustehtäviään asiallisesti ja maltillisesti.
Oikeusministeri julkaisi kuvan hiihtolenkiltään.
Kuva Anna-Maja Henrikssonin Instagram-tarinoista.
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni kertoi Instagram-tarinoissaan tapetilla olevista asioista.
Kun ministerillä on tähdellistä kerrottavaa kansalaisille ja äänestäjille, siitä voi ja pitääkin kertoa myös sosiaalisessa mediassa. Mutta ministerin ei ole pakko kertoa yksityiselämästään, eikä varsinkaan jakaa kasvokuviaan.
Hallituksella on tukenaan joukko avustajia. Veronmaksajat eivät halua, että Suomen yhteisestä kassasta maksetaan kenellekään palkkaa ministereiden sosiaalisen median tilien ylläpitämisestä viihteellisissä ja henkilökohtaisissa asioissa.
Pääministeri Sanna Marin (sd) on esillä sosiaalisessa mediassa, mutta harkitusti. Ministerikollegat Andersson, Kulmuni, Henriksson ja Ohisalo päivystävät nykyään somessa lähes 24/7 myös avustajiensa näppäilyillä.
Äänestäjistä suuri joukko on eläkeläisiä, jotka eivät käytä muun muassa Instagramia. Toivottavasti ministerit ja heidän kaikki avustajat ja poliittiset sihteerit ymmärtävät, että he eivät voi viestiä yhteiskunnan piikkiin vain toisilleen, sidosryhmilleen ja puolueen omille porukoille. Ministerit edustavat aina ja kaikkialla Suomea, eivät itseään.
Kirjoittaa toivoo, ettei hallituksen eturivin ministerit sorru lillukanvarsiin ja menetä ainutlaatuista mahdollisuuttaan.
Muotikaupassa on etua, kun myyjät tuntevat tuotteet läpikotaisin. Asiakkaat arvostavat ammattilaisen näkemyksiä, mikä sopii ja mikä ei.
Vähittäiskauppa on käyttänyt jo pitkään osana henkilökuntaa pätkätyöläisiä vuokratyöyrityksistä. Keikkatyötä tekevät muodin ja asusteiden myyjät ovat kirjaimellisesti vain töissä. Heille maksetaan läsnäolosta, ei myynnistä. He eivät sitoudu yhtiöön, eivätkä edistä sen tavoitteita samalla tavoin kuin vakituinen henkilökunta. Myös palvelun laatu kärsii.
Suomalaiset ovat tottuneet itsepalveluun lähes kaikkialla. Myös vaatteiden hankkimisessa, sillä Muoti- ja urheilukauppa TMA ry:n tilastojen mukaan suomalaiset ostavat yhä halvempia vaatteita ja kenkiä myös verkosta.
Kauppalehti purki yhdistyksen tilastot auki ja kertoi viime vuonna, että joka kolmas suomalainen ostaa vaatteensa Prismasta. Lehden mukaan pääkaupunkiseudulla suosituimpien vaatekauppojen kärjessä on Stockmann.
Hypermarketeista kuten Citymarketista, Prismasta ja Tokmannista ei odoteta henkilökohtaista palvelua muodin asiantuntijoilta. Vaatteita ehkä mallaillaan pikaisesti peilin edessä, mutta muuten ne lapataan suoraan ostoskärryihin.
Kirjoittaja kuuntelee tarkalla korvalla myös kokeneita optikoita, minkälaiset aurinkolasit sopivat parhaiten kuhunkin tarkoitukseen.
Se on kuin vetäisi maton jalkojen alta, kun innostuu jostain tuotteesta ja myyjällä ei ole hajuakaan, mistä on kysymys. Kun kuvailee yleisesti tunnettua tuotetta, kassalla vain pudistetaan päätä ja kohautellaan hartioita. Pätkätyöläisten käyttäminen on myrkkyä muotikaupalle Helsingin keskustassa.
Jos henkilökohtainen palvelu puuttuu tavaratalon myyntipisteistä, myös myyjien tietämättömyys sahaa yritystä jalkaan. Keikkatyöntekijöitä ei kouluteta eikä perehdytetä osaston tuotteisiin. Monet asiakkaat kuitenkin tarvitsevat ostopäätöstä tehdessään lisätietoa tuotteista ja opastusta, mistä niitä voi löytää laajan valikoiman uumenista.
Helsingissä tavaratalot tekisivät parempaa tiliä, jos ne antaisivat keikkatyöntekijöilleen edes pikakoulutuksen osaston tuotteisiin yhteistyössä vuokratyöfirmojen kanssa. Siitäkin olisi hyötyä liiketoiminnalle, jos jokainen myyjä tietäisi, mitä tuotteita on missäkin kerroksessa. Nuoret eivät pahemmin kysele, mutta erityisesti vanhemmat asiakkaat tekevät niin. He ilahtuvat jo siitä, kun heitä neuvotaan tavaratalossa suunnistamisessa. Asiakas kokee tulleensa nähdyksi ja kuulluksi.
Helsingin kantakaupungin second hand -liikkeissä tunnetaan myös muodin historiaa. Myyjillä on näkemystä ja kanttia suositella tuotteita asiakkaille räätälöidysti.
Monissa Helsingin keskustan kivijalkakaupoissa myyjillä on sisäistä paloa ja mielenkiintoa muotikauppaan. Henkilökunnalla on kokemusta ja näkemystä. He seuraavat tarkasti myös naapuriliikkeiden tarjontaa.
Kun on etsimässä tammikuussa korikassia (kesän sesonkituote), Korkeavuorenkadun Lillyssä niitä ei ole tällä hetkellä, mutta liikkeen myyjät tietävät, mistä niitä saa. Bulevardin Nougat’sta. Tieto on myös asiakaspalvelua, joka porautuu mieleen.
Kirjoittaja hieroo mielellään kauppoja ammattilaisten kanssa.
